maanantai 26. tammikuuta 2015

Ajoa!

Kylläpä asiat voivat jyllätä nopeasti ja voimalla eteenpäin toisinaan. Panimoon on ohjelmoitu toimiva automaatiojärjestelmä, tietous oluen valmistamisesta on kasvanut ja kohta, ehkä ensi viikolla edessämme on jo ensimmäinen mäskiajo. Suunnitelmatkin ovat hiukan muuttuneet.

Tästä aukosta voi kurkata kattilaan tai lisätä sinne maltaat,
veden ja humalat. Kuvassa näkyy sekoittaja ja seinästä
tököttävä lämpöanturi.

Testasimme viime perjantaina ensimmäistä kertaa itse prosessia kierrättämällä vettä. Aluksi olimme vähän pihalla siitä, miten saamme minkäkin laitteen toimimaan näyttöpäätteeltä. Mäskäyskattilan sekoitin ei meinannut heti pyörähtää liikkeelle, ja pumput eivät näyttäneet toimivan. Vika ei kuitenkaan ollut onneksi laitteistossa, vaan ihmisessä. Paineilmalla toimivat pumput lähtivät käyntiin oikein iloisesti, kunhan ensin huomasi avata kaasuhanan! Nuo pumput ovatkin muuten todella käteviä tulevaan opetuskäyttöön, sillä niitä ei voi saada hajalle esimerkiksi pumppaamalla suljettua venttiliä päin. Kätevää ei ole ainoastaan kalvopumput, vaan laitteiston käytön joustavuutta lisää myös ilman työkaluja suljettavat ja avattavat liittimet. Panimo kaipaa ennen ensimmäistä mäskiajoaan vielä asianmukaisen pesun (happo, emäs ja desinfiointi) ja tukevamman siivilän. Mahtavan ja kätevän panimon meille valmisti Sybimar Oy.

Tietoa meille oluen panemisesta on antanut auliisti Pyynikin käsityöläispanimon ihmiset. Olimme alun alkaen suunnitelleet ensimmäiseksi tuotteeksi pilsneriä, mutta tulimme toisiin aatoksiin, kun käsityöläispanimon Tuomas Pere valisti minua pilsnerin valmistuksen mutkikkuudesta ja suodattamattoman alen hienoudesta ja valmistuksen yksinkertaisuudesta. Aloitamme siis pintahiivaoluella, joka ei ole niin nirso esimerkiksi käymislämpötilalle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti